14. tammikuuta 2011

14.01.2011 - Peruspäivittelyä

Eilen illalla otin itseäni niskasta kiinni ja kaivelin heppojen sijoitukset kasaan, lisäksi sain ne jopa niiden sivuille asti. Kilpailuita tuntuu riittävän, mutta nyt on menossa jonkinlainen kausi, jolloin meidän heppamme eivät tunnu arpaonnelle pärjäävän. Muutamia sijoituksia kuitenkin sai, lähes jokainen, ja niistä tulee olla ylpeitä. :)

Näyttelyissä ollaan pärjätty ihan mukavasti, sain anottua muutamia Champion-arvonimiä, mutta koska BIS-listaa ei ole muutamaan viikkoon päivitetty, jäi muutaman arvonimet vielä anomatta... :) Kerkee ne toki myöhemminkin.

Kuluneen viikon aikana (vko 2) talliimme on tehty jälleen pieniä muutoksia. Ulkoasua muokattiin hieman, jotta myös Internet Explorerin käyttäjät saavat sivuistamme selvää. Lisäksi talliin rakennettiin viisi uutta karsinaa yksityisille asukkaille ja sillä saralla suosiota näyttääkin riittävän. Talliimme on myös uusien yksityis-asukkaiden lisäksi astellut historiani ensimmäinen welsh-ori, Remu, jota saa käydä rapsuttelemassa niin paljon kuin sielu sietää. :)

Hoitotarinoita on jälleen luettu, kommentoitu ja piste- ja rahatilanteet päivitetty kunkin kaappiin. Lähinnä yksityisten omistajat kirjoittelevat tarinoita ja kaipailisinkin hieman omien heppojeni hoitajiakin käymään, edes pikaisesti. :)

Eipä tähän erään kaiketikaan muuta, nauttikaahna viikonlopustanne ja alkavasta viikosta, minä täällä häärään taka-alalla jotain. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti