27. joulukuuta 2010

27.12.2010 - Sivujen kunnostusta

Juurihan sitä hämmästeltiin joulun lähestymistä ja nyt se onkin jo takana tämän vuoden osalta. Tänä vuonna ei joulun kunniaksi saatu aikaan muuta kuin tallin koristelua ja omenaa hevosille.

Loppuvuoden suunnitelmat Hiprakan osalta ovat seuraavanlaiset: ulkoasu vaihtuu (jälleen) ja samalla käyn kaikki sivut ajatuksen kanssa lävitse ja koitan saada ne viimeisen päälle. Myös hevosten sivut tulen käymään lävitse ja tällä hetkellä ne saattavatkin olla todella sekaiset vailla minkänlaista tolkkua. Pahoittelut tästä.

Tammikuulle olen luvannut järjestää ainakin hoitajille ja yksityisille suunnatun maastoreissun ja tämän lupauksen aion todellakin pitää. Malttakaahan siis odotella vielä hetki!

Joulukuussa hoitajat ovat hieman olleen matalammalla profiililla kuin aikaisempina kuukausina, mutta annettakoon tämä anteeksi jokaiselle, joka tähän on "syyllistynyt", empä itsekään ole kummoisemmin marraskuussa ollut toimessa mukana.

Eipä tälläkään kertaa sen erikoisempaa, palataan astialle jälleen ensi kerralla!

-Nenna + kauraturvat

Räjähtävää Uutta Vuotta 2011 jokaiselle kävijällemme ja erityiset kiitokset jokaiselle tomintaamme osallistuneelle!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti