13. joulukuuta 2010

13.12.2010 - Rästit hoitoon, selittelyä :)

Hei taas!


Aivan alkuun tahdon täälläkin pahoitella päivityskatkoa, joka iski aivan yllättäen puskista, ilman pienintäkään ennakkovaroitusta. Syy tähän reilun kolmen viikon mittaiseen päivityskatkoon on se, että nettimme poikkaisi yllättäen ja operaattorimme selvitteli vikoja (jotka lopulta olikin heidän päässään) aina tähän päivään asti. Nyt netin kuitenkin _pitäisi_ toimia normaaliin tapaan ja siihen hatarasti luottaen päiittelenkin Hiprakan kunnolla.

***

Tänään illalla ahkeroin siis hoitotarinoiden parissa, nyt kaikki kuukauden aikana tulleet tarinanne on luettu, arvosteltu ja pisteet lisätty kaappeihinne. Kiitoksia kärsivällisyydestä ja toisovttavasti tästä tauosta huolimatta tahdotte jatkaa hoitamista Hiprakassa.

Hoitotarinoiden lisäksi julkistin tänään marraskuun hoitajan nimen ja hän on Miira! Onnea Miiralle, jatkahan Donin kanssa samaan malliin. Tein myös kaapit-sivulle omat taulukon kuukauden hoitajista, jotta on sitä kaikkien helpompi ihastella ja ehkäpä se kannustaa hieman enemmän hoitajiamme ahkeroimaan. ;)

***

Kuten olette mahdollisesti huomanneet, sain tänään myös lisättyä kaikkiin joulukuun koulukilpailuihin osallistujat sekä tulokset. Osallistujia saimme jälleen mukavan määrän, vaikkakaan tallilaisia niissä ei näkynyt. Uskon, että nettirikkoni vaikutti myös osallistujien määrään, nimittäin hevostalli.netissä olevaa topiciani kerkesin nostamaan vissiin kerran vai kaksi. Eipä siis kovaa ryntäystyä luokkiin ollut. :)

***
Tiedän, että ainakin muutamat hoitajat ovat jonkinlaista joulutapahtumaa odottaneet, mutta ikääkseni joudun ilmoittamaan, että semmoista ei ole tulossa. Jouluun on enää alle kaksi viikkoa aikaa ja IRL-jouluvalmistelutkin alkavat viedä aikaani. Lisäksi en ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen mahdollisesta toiminnasta. Koitankin siis korvata tätä teille tammikuun puolella järjestämällä talvisen maastovaelluksen, josta julkaisen pikimiten lisää infoa. Toivottavasti se tulee edes hieman lohduttamaan.

-Nenna

0 kommenttia:

Lähetä kommentti